Minun sukuni tarina - The story of my family

Vuonna 2004 osallistuin ensimmäistä kertaa tilkkutyökilpailuun. Se oli Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n järjestämä kilpailu aiheesta ”Minun sukuni tarina”. Voitin jaetun 2. palkinnon harrastajien isojen töiden sarjassa. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu. Nähtyäni kilpailuilmoituksen tiesin, että tätä en voi jättää väliin. Olin alkanut harrastaa sukututkimusta edellisenä vuonna, joten siksikin aihe kiehtoi minua. Meni monta kuukautta, ja hylkäsin useita suunnitelmia ja tuntui, etten saanut mitään aikaan. Silti olin varma, että tämän työn minä teen. Eräänä keväisenä aamuyönä heräsin yhtäkkiä ja mielessäni oli vain yksi ajatus: Metro-tytöt. Kuinka en ollut muistanut heitä aiemmin, tuota lauluyhtyettä 50-luvulta, äitini serkkuja. 

In 2004 I participated in a quilting contest for the very first time. It was a competition by Finn Quilt with the topic “The story of my family”. I won the divided 2^nd place in the amateur large quilts series.  No-one got the first place. After having seen the advertisement for the contest I knew I couldn’t miss this. I had just begun researching my family last year so the topic was close to heart. Still, it took several months and multiple retries and I felt that I was getting nowhere. Despite all that I felt that if I’m ever going to finish something, this will be it. One spring morning I woke up with just one thought in my mind: the Metro Girls band. How that band, my mother’s cousins from the 50’s, had not occurred to me before I will never know. 

Suunnitelma alkoi muotoutua, mutta yläreunan blokkirivi vielä puuttui. Valitsin kankaita ja aloin jo ommella tilkkuja yhteen.

The plan went forward and all I needed was the top line of blocks. I sewed my chosen fabrics together all summer. 

Esiintymislavan kanssa tuli ongelmia, sen tekemiseen meni kesäloma. Muistelin samalla isääni, joka oli kirvesmies ja tuumin, että hän olisi varmaan samassa ajassa tehnyt ihan oikean lattian.

I faced serious problems with the stage-part of the work. It made me remember my father, a carpenter, and how he probably would’ve built a real stage in the time it took me to quilt one.

Sovitusnukkien värit ovat minun ja kahden sisareni värejä. Minä olen tietenkin sininen.

The dummies and their colors are mine and my two sisters’. I’m the blue one, of course. 

Alareunaan laitoin tätini kutoman räsymaton värit.

In the bottom I used the colors of a rug my aunt had made.

Koko ajan etsin sopivaa blokkia yläreunaan, mutta mikään ei tuntunut hyvältä, vaikka kävin läpi kymmeniä blokkeja. Kunnes erään tilkkutyölehden elokuun numerossa esiteltiin blokki nimeltä ”Road to Paradise” ja ajattelin, että tietenkin, tämä se on: minun äitini, joka on ”matkalla paratiisiin”. Tikkasin työni käsin, koska siihen aikaan en vielä osannut tikata kauniisti koneella, eikä minulla vielä silloin ollut omaa Ladyani. Tikkaamiseen meni aikaa useita kuukausia, mutta lopulta työ oli valmis ja laitoin sen postiin ja samalla tuntui siltä kuin lapseni laittaisin maailmalle ja mietin, mitenkähän se siellä pärjää. Tilkkupäivillä katselin kilpasiskojeni palkittuja töitä. Ne olivat tyylikkäitä, vähäeleisiä, nuo tilkkutöiden ”harmonysistersit”. Omat Metro-tyttöni näyttivät hellyttävän kotikutoisilta niiden rinnalla.

All this time I tried to find something fitting to the top but nothing was good enough. Finally there was a piece on a quilting magazine about a block called “Road to paradise” and I thought of my mother – who’s “on the road to paradise”. It is hand stitched as I couldn’t stitch by machine back then and I didn’t have my Lady yet. The stitching took months but when it was finished I sent it on its way. It felt like sending one’s child out to the world and made me wonder how it’ll do. Eventually, when I got to see the winning works of my quilting sisters I found them classy and calm, those “harmony sisters” of quilting. My Metro Girls appeared admirably home-made amongst them.

Tällaisen arvioinnin sain juryltä työstäni:

Mielenkiintoinen sommittelu, johon visuaalista kiinnostavuutta tuo perspektiivisommittelu (tuo teokseen tilaa). Mallinuket piristäviä ja lystikkäitä, tuovat surrealistisen piirteen mukaan. Raikas värimaailma. Kolmiulotteinen. Rytmikkäitä yksityiskohtia. Suvun ammatti / harrastus tulee esille. Liian paljon erilaisia kirjavia kankaita. Mielenkiintoisia elementtejä.

Here’s what the jury had to say:

Interesting composition with visual intrigue brought by the perspective composition (adds space to the work). The dummies are refreshing and fun, while bringing a surreal aspect to the picture. The colors are fresh and it has dimensionality in it. The detail is rhythmic. The professions/hobbies of the family are well represented. Too many kaleidoscopic fabrics. Has interesting elements to it.