Tämä työ on myös käsityötaiteen peruskurssin harjoitustyö. Yhdessä Kotilon päiväkirjan kanssa se oli opiskelijoiden yhteisnäyttelyssä Lahdessa pari viikkoa sitten. Tämän työn aiheena oli omakuva ja tekniikkana kirjonta. Käytin enimmäkseen konekirjontaa, ja siitäkin vain suoraommelta ja siksakkia. Ladyni olisi toki pystynyt parempaankin, mutta omat kykyni rajoittivat toimintaa.
This work is another exercise in my crafting studies. With the Diary of a Seashell it was in a collective exhibition in Lahti a couple of weeks ago. Its theme was self-image and the technique was embroidery. I used mostly machine embroidery but only with simple stitches like straight stitching and zigzag. Most certainly my Lady could have done better but was limited by my skills.
Työstä tuli kollaasityö, joka käsittelee ikääntymistä ja aikaa, sitä miten aika kulkee nopeammin mitä vanhemmaksi käy. Se sopii myös yhteen tämän vuoden opinnoissa olleen päiväkirja-teeman kanssa.
The work turned out to be a collage. It deals with aging and time; how time flies faster when you get older. At the same time it matches with the diary theme we had this year as a major theme of our studies.
Työn nimi on Elämän kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe on menneisyys vasemmalla ylhäällä. Se olen minä 20 vuotta sitten käsi kädessä kahden pienen lapsen kanssa järven rannalla. Menneisyys on siis jo kaukana ja kääntänyt selkänsä. Kultainen nauha kiemurtelee ja polveilee kuten elämä nuoruudesta vanhuuteen. Kellot mittaavat aikaa, nuoremmalla puolella niitä on kaksi, koska silloin tapahtuukin enemmän.
The name of the work is Three Periods of Life. The first period is the past. There I am up on the left 20 years ago hand in hand with my two children on the shore of a lake. The past is already far behind and has turned its back. The golden ribbon is meandering like life itself from youth to old age. The clocks are measuring time. On the younger side there are two of them because there’s more going on then.
Elämän toinen vaihe on nykyisyys, kuvassa keskellä alhaalla. Kuten kuvasta näkyy, vielä hymyilyttää, kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Ja kultainen elämän nauha kiemurtelee enemmän kuin nuorena enteillen uusia vaikeuksia. Kelloja on enää yksi jäljellä.
The second period of life is the contemporaneity; it´s down in in the middle of the picture. As you can see I’m still smiling. Obviously I’m totally unaware of what’s ahead. And the golden ribbon of life is meandering even more than before. It portends new difficulties. Only one clock is left.
Elämän kolmas vaihe on tulevaisuus oikealla ylhäällä. Se olen minä 20 vuoden kuluttua. Katselen sieltä elämää taaksepäin kuin Niskavuoren vanha emäntä. Näytän kuitenkin olevan jokseenkin tyytyväinen siihen, mitä näen. Korvakoruksi tälle hahmolle laitoin päiväkirjan avaimen, ikään kuin silloin minulla olisi avaimet ymmärtää menneisyydestä jotain, mitä en vielä ymmärrä.
The third period of life is the future; it´s up on the right. That’s me after 20 years from now. I’m looking backwards my life like the old persistent lady of Niskavuori (a character from an old Finnish movie). It seems though that I am somehow pleased with what I see. As an earring for this figure I chose a key of an old diary. As if I then would have the keys to understand some things from the past which I don’t see now.
Koko kuvan taustalle tuli vielä yksi 20 vuoden hyppäys tulevaisuuteen: dementiakello, jonka numerot ovat sikinsokin. Siinä vaiheessa muistoilla ja ajalla ei ole enää merkitystä.
The whole background of the work is another jump 20 years to the future; it is the clock of dementia. Its numbers are all mixed up. At that time the memories and time are no longer significant.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti