HanneLinen: heinäkuuta 2011

Yhdessä vaiheessa innostuin Ruth B. McDowellin tilkkutekniikasta ja halusin kokeilla sitä ja aloin kaivella ottamiani valokuvia, joita on kiitettävä määrä niitäkin ja yhtä sekaisessa järjestyksessä kuin kangasvarastonikin. Muistini kuitenkin vielä toimii, joten tiedän mitä kuvia olen ottanut, en vain pysty aina paikallistamaan niitä. Puhun nyt siis valokuvista ennen digiaikaa, paperisista sellaisista. Löysin kuitenkin etsimäni kuvan, olin ottanut sen Kotkan Varissaaressa 80-luvulla. Se oli siis normaalikokoinen kuva 10 cm x 15 cm. Piirsin sen paperille kokoon 82 cm x 121 cm – tai siis piirsin sen useaan kertaan ja työn lopullinen koko oli tuo.

I was once really excited about Ruth B. McDowell’s quilting technique and wanted to give it a shot. I began browsing through some old photos I had taken and boy was there a lot of them. All of them in the same state of disarray as my fabric collection. I know what pictures I’ve taken however, as my memory is still okay. It’s just that locating them can be tricky. And we’re talking about pictures taken in the ancient era of paper photos – no digital gimmickry here. In the end I found the one I was looking for; one taken in Varissaari, Kotka in the 80´s. It was a normal sized (10cm x 15cm) photo that I transferred to paper to the size of 82cm x 121cm. What I’m saying is I drew it several times and the quilt ended up being that size.

Sitten piirsin vielä mallineet, joiden mukaan leikkasin kankaat, joita hankin sitä mukaa kuin kuva eteni. En käyttänyt applikaatiota, vaan ompelin kaikki saumat nurjalta. Olin piirtänyt aika hurjiakin mutkia, mutta sitkeästi vain opettelin nekin ompelemaan.

Then I made the models for cutting the fabrics that I was gathering as the work was progressing. I used no applications, only sewing from the adverse side. I had gone wild with some of the curves while drawing but with determination I taught myself how to sew those too.

Työ oli edennyt ehkä puoleen väliin, kun näin taas ilmoituksen tilkkutyökilpailusta, jonka aiheena oli Suomen luonto. Katselin tekelettäni, ja totesin, että tämähän on just eikä melkein aiheeseen sopiva.

With the work about half done I saw another ad for a quilting competition with the topic of “Finnish nature”. It made me take another look at the thing I was doing and I found it to fit the topic perfectly.

Aloin tehdä työtä valmiiksi oikein urakalla, mikä näkyy kyllä lopputuloksessa, täytyy myöntää. Tai sitten se johtui siitä musiikista, joka jälleen soi päässäni, tällä kertaa kappaleessa oli kertosäe ”onnellisten saari tämä on”. En tiedä, kenen kappale se on, mutta aluksi ajattelin laittaa sen työn nimeksi, mutta valitsin kuitenkin nimeksi lakonisesti ”Kotka, Varissaari”.

I got motivated to work really fast on it, and unfortunately it shows. Or maybe it was the music playing in my head; a song with the chorus saying “onnellisten saari tämä on” (this is the island of happy people). I have no idea whose song it is, but it almost made it as the name for my work. However, I eventually settled with “Kotka, Varissaari”.

Tässä kilpailun juryn kommentit työstäni:

”Työn värit ovat hyvät ja työ on ilmava, mutta tulee safarin tunnelma. Kaukaisuus ja läheisyys tulevat hienosti esille. Olisiko ollut parempi, jos pienemmät puut olisivat olleet yksivärisiä? Vasemman laidan puu ei kapene ylöspäin. Työn kaikki kankaat ovat kirjavia, yksivärinen reuna olisi varmasti ollut hyvä.”

Mitäpä tuohon sanoisin muuta kuin, että oletteko missään nähneet yksivärisiä puita?

Here are the jury’s comments on my work:

Good colors with a light atmosphere giving the feeling of a safari. Distance and closeness are both magnificently present. Would’ve it been better if the smaller trees were monochrome? The tree on the left does not get narrower towards the top. Since all the fabrics are colorful a monochrome boarder might’ve worked nicely.”

What can I say? Have you ever seen a monochrome tree anywhere?