Vuonna 2009 Pohjoismaisille tilkkupäiville Göteborgiin pyydettiin jäsennäyttelyä varten lähettämään hirsimökkitekniikalla tehty työ. Halusin kokeilla jotain, mitä en ennen ollut tehnyt ja päädyin häivyttämään työstä hirsimökkiblokit kokonaan.
In 2009 the Northern Quilt Festival was held in Goteborg, Sweden. The members of the Finnish Quilt Association were asked to send a log cabin quilt for the exhibition. I wanted to try something I hadn’t tried before and I ended up fading the log cabin block completely.
Työssä voi kuvitella näkevänsä meren ympäröimän saaren, vuoren, viidakon ja jonkinlaisia asumuksia. Työ sai nimensä Lost-tv-sarjan mukaan, johon olin ihan koukussa, vaikka se olikin lopulta täysin päätön juttu.
In my quilt you can imagine seeing huts on a mountainous jungle island surrounded by the sea. I named it after a TV-series Lost. It completely hooked me although it was an entirely absurd story.
Vasta kun työ oli valmis ja katsoin sitä kauempaa, huomasin, että olin tehnyt saaren taakse ikään kuin toisen saaren hahmon, vaikka tarkoitin sen olevan taivasta. Mutta Lostissahan oli toinenkin saari, jonka olemassa olo selvisi vasta myöhemmin. Ehkä tein sen alitajuisesti, mene ja tiedä.
It wasn’t until after the work was finished and I had had a second look at it when I noticed that I shaped another island behind the main one although it was meant to be the sky. There was another island in Lost too. Maybe I designed it subconsciously, who knows.